Varastorahoitus
kauppiasrahoituksemme avulla

Handlarfinans hallitsee autokaupan kiemurat. Ala on meille tuttu, ja uskomme siihen vahvasti. Tiedämme, että monilla autokauppiailla on suuria visioita ja kasvuhaluja, mutta esteeksi muodostuvat usein lainamarkkinat. Autoliikkeiden on perinteisesti ollut vaikeaa saada lainaa pankeista, koska niissä ei osata nähdä ajoneuvon arvoa.

Tässä me astumme kuvaan. Handlarfinansissa ajatellaan, että kaikilla autokauppiailla tulisi olla mahdollisuus tehdä uusia kauppoja ilman huolta lainahakemuksen kohtalosta.

Rahoitettuja ajoneuvoja

+ 40.000​

Asiakkaita

+ 325​

Mitä Handlarfinansin
varastorahoitus on?

Varastorahoitus – tai meidän kielellämme kauppiasrahoitus – tarkoittaa pelkistettynä sitä, että käytät varastoasi lainan vakuutena. Autokauppiaiden todellisuus on usein valitettavasti ollut hankalampi, koska pankkeja on ollut vaikea saada ymmärtämään kaupan arvoa. Monet kauppiaat ovatkin joutuneet vetäytymään kannattavista kaupoista likviditeettivajeen vuoksi.

Pitkällä aikavälillä tämä vaikeuttaa yritysten suunnittelua (sisäänostot) ja kasvua.

Pohjoismaiden joustavinta varastorahoitusta

Kun teet yhteistyötä kanssamme, saat kumppanin, joka näkee autoliikkeesi potentiaalin ja kauppatavaran eli auton arvon. Siten voimme myöntää huomattavasti suurempia lainoja kuin perinteiset pankit. Sinä taas voit ostaa lisää autoja, kasvattaa nopeasti liiketoimintaasi ja parantaa huomattavasti sen kannattavuutta.

Riittävä rahoitus - aina

Handlarfinansin kauppiasrahoituksella huolehdit helposti ja nopeasti siitä, että sinulla on riittävästi katetta hyvien kauppojen varalta. Tarjoamme rahoitusta aina 10 miljoonaan euroon asti ja rahoitamme jopa 90% ajoneuvon hankintahinnasta. Et ole sidottu lainalimiitteihin ja voit aina tehdä parhaat hankinnat.

Kaikki hankintakanavat käytössäsi

Rahoitamme hankintojasi riippumatta siitä, ostatko yksityishenkilöiltä, yrityksiltä tai tuotko ajoneuvon Euroopasta Suomeen. Varastorahoituksemme vakuutena toimii hankittava ajoneuvo ja voit tehdä kaupat minuuteissa.

Näin homma toimii

01.
02.
03.

01. Luo uusi osto

Tee kaupat vain muutamassa minuutissa. Luo uusi osto ilmoittamalla meille tulevasta kaupasta.

02. Allekirjoita sopimus

Sopimus allekirjoitetaan helposti pankkitunnusten avulla, mikä tekee tapahtumasta turvallisen sekä sinulle että auton myyjälle.

03. Me maksamme

Maksu myyjälle lähtee saman tien sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Helppoa ja nopeaa!

Näin olemme auttaneet
asiakkaitamme

Autamme satoja autokauppiaita kasvamaan ja nostamaan liiketoiminnan seuraavalle tasolle. Alla muutama esimerkki asiakkaistamme.
Auto85:

"Ilman Handlarfinansia kasvumme ei olisi ollut yhtä nopeaa"

Auto85:llä on ollut kiireinen vuosi. Vuoden 2021 alussa oli vain uusi tyhjä varasto, mutta vuotta myöhemmin huiman kasvun myötä varastossa on jo 60 autoa ja kierto nopeaa. Auto85 onkin keskittänyt kaikki ostojen rahoitukset Handlarfinansille.
NY Cars:

NY Cars: Varastorahoitus kuntoon ja ulkomaan ostot heti maksuun

Autokauppiaan on vaikeaa saada käyttöpääomaa pankista. Nopeasykkeisellä alalla hankinnat on tehtävä heti myös ostettaessa autoja ulkomailta – vuorokaudenkin odottelu voi tarkoittaa hyvän kaupan menettämistä…

Sata-Auto:

Suurempi varasto takaa raumalaiselle autokauppiaalle kilpailukykyä ja tyytyväiset asiakkaat!

Omax:

Uuden liikkeen avaaminen jatkaa Omaxin nousukiitoa

AtenAuto:

kasvuun Handlarfinansin avulla

Read More
”Yhteistyömme Handlarfinansin kanssa toimii saumattomasti ja minusta tuntuu, että Handlarfinansilla oikeasti ymmärretään kasvavaa pienyritystä. Nykyaikainen, vaivaton ja nopea toimintamalli sopii meille, ei ole turhaa byrokratiaa. Reilu meininki on synnyttänyt luottamuksen."

Atte Laakso / AtenAuto
Read More
”Olihan siinä alussa itse ja kollegatkin skeptisiä, että voiko rahoituslaitos toimia oikeasti näin nohevasti meidän autokauppiaiden tarpeiden ehdoilla. Kun sitten olin yhteydessä Handlarfinansiin ja saatiin heti tili auki, niin homma lähti heti käyntiin.”

Aapo Ruhanen
Read More
"Kokeilimme Handlarfinansin palveluita kertaluonteisesti, ja sen jälkeen yhteistyö on jatkunut jopa viikoittaisena. Olemme olleet palveluun niin tyytyväisiä, ettei vaihdolle tai kilpailuttamiselle ole edes ollut tarvetta"

Jere Lehtinen / Sata-Auto
Read More
"Erityisen tyytyväisiä olemme Handlarfinansin fiksuun ja miellyttävään tapaan lähestyä autokauppiaita: he todella tuntevat autokauppiaan arjen, ja osaavat mukauttaa palvelunsa juuri meidän liikettämme parhaiten hyödyttäviksi.”

Arttu Ahonen / OMAX
Read More
Hyvin on palvelu toiminut, hyvä saavutettavuus puhelimitse, olen saanut asiantuntevaa nopeaa palvelua henkilökohtaisesti

Arto Ilmari Hopponen
Read More
Loistava palvelu Nopeaa toimintaa Hienoa kun työskennellään myös klo 16 jälkeen

Tuomas Jaakkola
Read More
Hyvä selkeä palvelu, joka auttaa autoliikettä kasvattamaan myyntiä. Kanssakäyminen joustavaa sekä nopeaa ja viesteihin vastataan ripeästi. Suosittelen!

Valtteri Rintala
Read More
Homma toimii hienosti ja myynti kasvanut mukavaa tahtia! Helppoa ja nopeeta varaston kasvatusta ilman että tarvitsee koko pääomaa sitoa tuotteeseen kiinni 🙂

Jari Zökke Peltomaa
Previous
Next
Kysymyksiä ja vastauksia

Yleisiä kysymyksiä ja vastauksia
varastorahoituksestamme

– Sinulla tulee olla yritys, joka toimii autoliikkeenä.
– Sinulla tulee olla toimitila, jossa esittelet autoja.
– Sinulla tulee olla varastovakuutus.

Kun myyt autosi Handlarfinansia käyttävälle kauppiaalle, saat meiltä sähköisen kauppasopimuksen, jonka voit allekirjoittaa pankkitunnusten avulla. Yksityiselle myyjälle tämä on joustavaa ja turvallista.

Me taas voimme varmistaa, että sinut on merkitty ajoneuvon omistajaksi Traficomin liikenneasioiden rekisterissä.Kauppakirja tulee voimaan vasta, kun olet vastaanottanut rahat ilmoittamallesi tilille. Autoa, avaimia tai rekisteröintitodistusta ei siten koskaan tarvitse luovuttaa ennen rahojen saamista.

Budjetin ei pitäisi olla autokauppojen esteenä. Pyrimme siksi aina pitämään luottorajan korkeammalla tasolla kuin mitä tarvitset. Yleisin luottoraja on 300 000 euroa, kun aloitamme yhteistyön uuden autokauppiaan kanssa. Ajan myötä rahoitusta voidaan nostaa jopa 10 miljoonaan.
Olemme aina auki ja käytettävissä tarpeesi mukaan päivästä ja vuorokaudenajasta riippumatta.
Traficomissa yrityksesi on auton haltija ja Handlarfinans omistaja.
Voit käyttää Handlarfinansia kaikenlaisiin ostoihin eri kanavista (esim. huutokaupat, yritykset ja yksityishenkilöt).